Noël †

Nimi:
Noël
Nimipäivä:
25. joulukuuta
Sukupuoli:
Naaras
Väritys: Vaaleansininen
(dd): FBC-harmaasiipi (clearwing-harmaasiipi)
resessiivinen kirjava keltanaamio mutaatio 1
Rengas: Alumiininen avorengas
Syntynyt: 2007, Ruotsi
Kuollut:
15.6.2008
Vanhemmat: ?
Kasvattaja: Kasvatusmaa Ruotsi
Ostin Noëlin
joulukuussa 2007 Lohjan Virkkalassa sijaitsevasta
eläinkaupasta nimeltä Okalintu. Myyjän
mukaan Noël oli ostohetkellä noin puolivuotias.
Parvestani
Célian tykästyi kovasti Noëliin.
Célian
haluaisi koko ajan rapsutella Noëlia. Nämä
kaksi
löytyvätkin usein toistensa vierestä
istumassa. Pojista
Viki on kiinnostunut Noëlista ja se ruokkiikin
välillä
Noël-tyttöstä.
Nimi
Noël
on ranskaa ja tarkoittaa joulua.
Kuolema
Noël ei ehtinyt kauakaan olla parvessani, sillä se
kuoli
15.6.2208. Noël sairastui samoihin aikoihin kuin
Melanié,
mutta sinnitteli 3 viikkoa pidempään kuin se. Oireina
sillä ilmeni jonkin asteista krampautumista, eli ei
mitään samaa kuin Melaniélla.
Noëlin toinen jalka
näytti osittain
toimintakyvyttömältä ja
pää tahtoi kääntyä toiseen
tiettyyn suuntaan.
Annoin Noëlille samaa Amovetia kuin Melaniélle
sekä
hunajavitamiiniliuosta, myöhemmin lisäsin tuohon
myös
mineraalilisän. Noël pysyi pari viikkoa tasaisessa
tilassa,
pysyi menemään ruokakupille tai söi
simeniä maasta.
Viimeisinä päivinä Noëlin kunto
alkoi laskea
eikä se tahtonut päästä
enää
ruokakupille, tämän takia se laihtuikin
älyttömästi ja luulen sen kuolleen luoppujen
lopuksi
nälkään.